keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Minä


Synnyin Forssassa talvella -69. Taiteilu alkoi kiinnostaa varhain. Saatuani ensimmäisen kerran kynän käteeni rakastuin piirtämiseen , enkä ole sitä vieläkään malttanut lopettaa. Se on minussa kuin tauti, johon ei ole lääkitystä. Nuorempana käytin harmaan eri sävyjä: Piirtelin mielelläni lähinnä ihmishahmoja hiilellä ja lyijykynällä valkoiselle paperille, kunnes vuonna 2005 aloin saada opetusta maalauksessa ja löysin värit. Maailmani muuttui mustavalkoisesta pastelliksi samalla kun maisemasta alkoi erottua myös muodot tarkempina kuin aikaisemmin. Oli, kuin olisin saanut uudet silmät.
Kuvaan itse omat aiheeni, jotka enimmäkseen liittyvät luontoon tai lapsiin.